Elgwir Calen++

 




 

 

Nimi Elgwir Calen
Rekisterinumero VH-31995
Syntynyt 15.02.2007, 15-vuotias
*oma
Rotu Arabialainen täysiverinen, domestic
Sukupuoli Ori
Säkäkorkeus 157 cm
Väritys Kimo
Kasvattaja Éowyn, Elgwir Arabians
Omistaja Hayfa bint Abd-al-Kadar,
al Rayad stud

Painotus Yleispainotus, laukkatausta
Meriitit ktk-kelpoinen
AHAC Legion of Merit Champion ++

 


Belgiassa oli sateinen kesäaamu, kun Elgwir Calen saapui Rayadiin. Komea puhtaanvalkoinen ori peruutti kaula karrella traileristaan, ja hörähti meille vastaanottajille rauhallisesti tervehdyksensä. 'Cali', kuten oria kutsutaan, oli yllätyksenäni Elgwir Arabiansissa myynnissä, ja kauaa ei nokka tuhissut kun Éowynille orista tarjouksen kirjoitin. Olin jo aikaisemmin tutustunut oriin, ja seurannut mielenkiinnolla sen menestystä. Etenkin AHACin kilpailuissa Cali on menestynyt hienosti ! Plakkarissa on jo Legion of Merit -titteli, ja laukkakisoistakin muutamia sijoituksia. Ori onkin tallin ensimmäinen laukkahistoriaa omaava hevonen. Kaikenlisäksi Cali on ennennäkemättömän hieno luonne oriksi. Tähän kaikkeen nähden oli mielestäni pieni hinta maksaa tällaisesta hevosesta 7000 euroa.
Calissa kiinnosti ulkonäön, ja luonteen lisäksi myös harvinaisempi suku. Rayadin tämänhetkisen orikatras edustaa lähinnä tunnettuja linjoja, koin hyväksi Calin tuntemattomamman suvun. Näin ollen Cali sopii useammille tammoille, ilman, etä sisäsiitosta tarvitsee pelätä.
Suurehkokoinen, massiivisempi puhtaanvalkea ja ylväs ori, punaisella nenulla varustettuna, kuka tällaista voisi muutenkaan vastustaa ? Todentotta, tämä ori hurmaa kenet tahansa puolelleen, viimeistään luonteensa avulla.

Cali on nöyrä, sosiaalinen, arvokas, ja ennenkaikkea hyvin käsiteltävissä. Huonoista tavoista ei ole tietoakaan, paitsi hetkittäin, kun orimainen olemus ottaa vallan.
Taluttaessa Cali on aina valpas, ja menossa mukana. Se ei juuri turhia jää ihmettelemään tai pällistelemään. Tammat tietenkin kiinnittävät joka kerta orin huomiota, tosin silloinkin se vain pörhentelee komeasti, jatkaen kuitenkin tyytyväisenä matkaansa. Muihin oreihinkin se suhtautuu pienellä kunnioituksella, niin kauan ennenkuin joku itse Caliahaastamaan. Toisilla oreilla ei ole asiaa tulla Calille urppimaan ! Onneksi suurimmilta välienselvittelyiltä ollaan vältytty, usein orit huutelevat toisilleen tarhoistaan, jolloin koko tallipiha raikaa riemuisasti. Onneksi eivät herrat kauaa jaksa huudella, niin kuuroutumisilta vältytään.

Hoitaessa Calin arvokkuus katoaa aina jonnekin. Se on oikea pieni lellipentu, sylikaveri. Se rakastaa harjaamista,hellimistä ja huomionosoituksia, joita se hoidettaessa saa osakseen. Kun karsinan oven avaa, saa varoa ettei ori suorastaan tunge syliisi. Se on kuitenkin onneksi varovainen liikkeissään, eikä vielä ole saanut aiheutettua minkäänlaista vahinkoa. Arkihoitotoimituksissa Calin vieraanvaraisuus karsinassaan saattaa jopa hieman joskus ärsyttää jos sattuu vähäänään kiire olemaan, mutta etenkin vierailijat ovat vallan ihastuneita Calin ylitsevuotavasta ystävällisyydestä.
Cali antaa harjata itseään kaikkialta, eikä kavioiden puhdistus ole ongelma. Usein tosin Calin harjailemiseen saa varata ylimääräistä aikaa- ori nauttii kunnon puunaamisesta, ja usein sitä itsekin sortuu harjaamaan Calia paremmin kuin hyvin. On vain mukava nähdä ison orin nauttivan silmät ummessa harjauksesta. Vuorovaikutustaitoinen kun Cali on, se usein yrittää hyvyyttään rapsutella ihmisiä takaisin. Sääli vain ettei ori aivan käsitä, miltä hevosen hampaat tuntuvan ihmisen olkapäällä, vaikka hyvässäkin merkityksessä. Satulointi ja suitsitus on helppoa, Cali kyllä pullistelee, mutta se ei onneksi ole turhia päässyt lihomaan laitumella, joten satulavyön saa usein ihan mukavan helposti kiinni. Suitsitus käy kuin lasten leikki, loimituksista tai muista toimenpiteistä puhumattakaan. Kengityskin käy kätevästi, ja traileriin lastaus ja siellä matkustaminen käy Calilta kuin lastenleikki. Elämänsä aikana se on kerennyt kokemaan kaikennäköistä, ja oppimaan, kuinka kannattaa käyttäytyä, jo oman edun vuoksi.

Vesi on elementti, joka on erityisesti Calin mieleen. Ori jaksaisi läträtä lätäköissä vaikka kuinka kauan, ja turha mainita että suihkuttelu lämpiminä kesäpäivinä etenkin ratsastuksen jälkeen on parasta, mitä Cali tietää. Ei tiedä, mikä oria kiehtoo niin vedessä, mutta elämä helpottuu valtavasti kun ori suhtautuu miellyttävästi veteen. Kovasti se olisi aina yrittämässä laitumen isoon vesialtaaseen uimaan, mutta kokoa valitettavasti Calilla on sen verran, että se saataisiin sahata altaasta irti. Usein käytänkin Calia etenkin keskiviikkoisin uittamassa kilometrin päässä sorakuopalla, johon olemme rakennuttaneet altan hevosten kuntoutusta varten. Ja usein Cali arvaa milloin mennään uimaan ! Se on tottunut että haen sen uintipäivinä puolenpäivän maissa tarhastaan, ja sillointällöin se odottaa minua tarhan portilla, korvat hörössä ja valmiina lähtöön ! Joskus taasjopa lämpiminä kesäiltoina ollaan otettu muutama hevonen ja lähdetty läheiselle järvelle hevosia uittamaan ratsain.


Ratsuna Cali on kuuliainen ja nöyrä, eikä orilta osaa odottaakaan, kuin hyvin nöyriä suorituksia. Vaikka ori omaakin laukkauran, on se unohtanut pikakiitovaiheet, ja toimii vallan mainiosti ratsuna. Se kulkee automaattisesti peräänannossa, ja se on todella pehmeä ratsastaa. Calilla on näyttävät, irtonaiset liikkeet, joita se ei epäile esitellä edukseen. Häntä korkealla ja korvat hörössä ori on kaunis näky kouluradoilla. Se ei turhia stressaa ja pyrkii aina parhaaseen lopputulokseen. Tietenkin se osaa kenkkuilla, jos ratsastaja sille antaa ristiriitaisia apuja, tai onmuuten vain epävakaa satulassa. Tosin kiltteytensä puolesta uskaltaisin Calin antaa lastenkin ratsuksi. Ori osasi jo meille tullessaan koulua HeB tasoisesti, ja lähinnä vain USA'ssa startanneena. Esteetkin sujuvat tältä pojalta mallikkaasti, vaikka hyppytekniikassa on hitusen hiomisen varaa, vaikka 100cm radat ori suorittaa puhtaasti. EsteilläCali on yksi rauhallisimmista hevosistamme, ja se on enemminkin liian varovainen ja hidas käänteissään, kuin esimerkiksi pikakiiturimme esteentuhoaja Ali. Kokeneen ja ennenkaikkea varman ratsatajan kanssa Cali pystyy ihmesuorituksiinkin, jolloin se luottaa sokeasti ratsastajaansa, ja hyppää vaikkayleisön joukkoon jos ratsastaja näin käskee. Jos taas selässä on yhtään epävarmempi tai rauhaton, päättää Cali ottaa homman hanskaansa, jolloin luvassa on rauhallisempaa menoa. Ratsastajalla, jonka kanssa ori tuntee olonsa varmaksi, Cali antaa kaikkensa, ja sillä potentiaalia todentotta löytyy.
Maastoilu on kuitenkin kaikista eniten Calin mieleen, kuten arvata saattaa. Se on turvallinen maastoilukaveri, ja tämän orin selässä ei tarvitse pelätä joutuvansa pikakiidätetyksi jorpakkoon, ellei ori löydä kunnon syytä säikähtää jotakin. Useimmiten kuitenkin Calin kanssa selviää maastoiluista helposti, vaikka ihanilla laukkapätkillä orista löytyy kyllä poweria-pientä kisailua tarpeen vaatiessa on vaikea vastustaa !
 

 

Padron's Jabask Enzo

Padron's Psyche

RD Bey Shahpane

GI Giselle

Fame VF

Jabaskalynn

Galeel Cala+
Qutaybah

Qumbelo

Bellissima

Cantara

Cantus

Esther

Elgwir Calenissa ihastutti harvinaisempi, mutta sitäkin tyylikkäämpi suku. Orin isä, Padron's Jabask on Elgwirin ulkolaisia oreja. Éowyn oli huutanut AHAC'sta itselleen komean raudikon, jolla oli plakkarissa jo tienattuna sievoinen summa rahaa, sekä monia sijoituksia ja voittoja. Padron's Jabask on myös kisaillut AHAC'n showboardeilla menestyksekkäästi, ja kerännyt itselleen jo
660 pistettä ! Tällä hetkellä ori kuitenkin saa nauttia ansaitsemistaan eläkepäivistä Elgwirissä. Padron's Jabaskin isä, Enzo, on monien tuntema komea sukkajalkainen raudikko. Enzo on kuuluisa niin ulkonäöstään, kuin menestyneistä jälkeläisistään. Enzon isä taas on maailman kuulu Padron's Psyche, jonka muita nimekkäitä jälkeläisiä on mm. Magnum Psyche. Enzon emästä, RD Bey Shahpanesta ei ole jäänyt jäljelle dokumentteja, sen lähemmin en tammaan koskaan ole tutustunut. Padron's Jabaskin emä, GI Giselle on kaunis ruunikko tamma, isänään kuuluisa Fame VF ja emänään Jabaskalyn. Fame VF'llä on plakkarissa useita suurien arvokilpailuiden voittoja, eikä oria turhaan pidetä arvossa. Fame VF'n isä taas on vallan kuuluisa kookas ruunikko, Bey Shah+.

Elgwir Calenin emä on Galeel arabiansin kaunis kasvatti, Galeel Cala. Tamma päätyi aikoinaan Éowynin omistukseen hänen vieraillessaan Galeelissa. Nuori kimo tamma oli juuri valmis siirtymään laukkaradoille uraansa aloittelemaan. Myöhemmin, laukkauran päätyttyä Galeel Cala siirtyi kisaamaan AHAC'n showboardeilla, ja tamma onkin menestynyt vallan mukavasti. Koko uransa aikana tamma on tienannut 43,500 v€ !
Galeel Calan isä on shonnan tuoma vuokraori, rautias Qutaybah. Ori oli rajoitetun aikaa jalostuskäytössä suomessa, ennenkuin se lähti takaisin Amerikkaan keväällä 2005. Qutaybah on tienannut tuhansia dollareita laukkaradoilla ja menestynyt kiitettävästi. Qutaybahin isä on myös laukkaori Qumbelo, joka periytty jälkeläisilleen ennenkaikkea massiivisempaa kokoa, myös rautiasta väriä. Qutaybahin emä, Bellissima on italialainen 'risuestetaituri', joka taas itse polveutuu huippuori Bossino Sil'stä.
Galeel Calan emä, Cantara, on pienikokoinen, esteillä ja laukkaradoilla pääosin kilpaillut kimo kaunotar. Tamman isä on itselleni tuntemattomampi Cantus, ja emä Esther.



Jälkeläiset;

18.07.2008, o. Cairo al Rayad ( e. BT Calendyr )
21.07.2008, o. Yazid al Rayad (e. ROA Desert Heat)
11.11.2008, o. Hayfiz al Rayad (e. Honorrs Wid)
14.09.2008, t. PS Delilah (e. Empire's Madeleine II)





Kisakalenteri;

NJ;
27.08.2008, Melba Sporthorses, LKV1, BIS-4, MVAsert ! tuom. Hanna L.


Statistiikka: 11: 7-2-0-1-1
Voittosumma: 0v�, $183,000
Voittoprosentti %, sijoittumisprosentti %
AHAC points: 427
AHAC title: Legion of Merit (++)

Laukat:
2007 ASARA Fire Dance Dash - Banff Maiden 6F T > 1st + $10 000 (20pts)
2007 ASARA Grey Sky Sprint - Banff Maiden 6F T > 1st + $10 000 (20pts)
2007 ASARA Candelight Sprint - Spuzm Allowance 6F T > 1st + $10 000 (20pts)
2007 ASARA (mh*) NA Papercut Sprint - West Bank Open Ungraded 6F T >1st + $10 000 (15pts)
2007 ASARA Pure Snow Sprint - Burnaby Cup 6F T (GIII) > 1st + $15 000 (20pts)
2007 ASARA Golden Ring Stampede - Spuzm Allowance 6F T > 1st + $10 000 (20pts)
2007 ASARA Jingle Bells Dash - Burnaby Cup 6F T (GIII) > 2nd + $8 000 (15pts)
2008 ASARA (mh*) NA Drink Up Me Hearties Dash - Burnaby Cup 6F T (GIII) > 2nd + $10 000 (10pts)
2008 ASARA (mh*) P Million Dollar Mile Stakes - Grade III on the Turfat 7F > 1st + $100 000 (15pts)
*ASARA member-held race

AHAC;
2007 AHAC Qatar International - Weanling Colts > unplaced
2007 AHAC Qatar International - Classic Head Colts > top ten (10th) (6pts)
2007 AHAC Str�hen International - Weanling Colts > top ten (4th) (6pts)
2007 AHAC Str�hen International - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC Dubai International - Weanling Colts > ResChampion(8pts)
2007 AHAC Dubai International - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC Sharjah International - Weanling Colts > unplaced
2007 AHAC Egyptian National Championships - Weanling Colts > top ten (6th) (4pts)
2007 AHAC Egyptian National Championships - Classic Head Colts > top ten (7th) (4pts)
2007 AHAC US Nationals - Weanling Colts > unplaced
2007 AHAC Wels International - Yearling Colts > unplaced
2007 AHAC Wels International - Classic Head Colts > top ten (5th) (9pts)
2007 AHAC Austrian National Championships - Yearling Colts > top ten (4th) (8pts)
2007 AHAC Orientalica - Yearling Colts > top ten (7th) (9pts)
2007 AHAC Jordan National Championships - Yearling Colts > Champion (12pts)
           + National ResChampion Colt
2007 AHAC (Class A) Spirit Creek Classical Show Region I Show A - Classic Head Colts > top ten (8th) (2 pts)
2007 AHAC St. Petersburg Open - 2yo Colts > unplaced
2007 AHAC St. Petersburg Open - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC Asil Cup - 2 yo Colts > ResChampion (12pts)
2007 AHAC Asil Cup - Classic Head  Colts > unplaced
2007 AHAC (Class A) Southern Acres Inc. Arabian Show I - 2yo Colts > ResChampion (4pts)
2007 AHAC (Class A) Southern Acres Inc. Arabian Show I - Classic Head Colts > top ten (11th) (2pts)
2007 AHAC Brussels Arabian Trophy - 2yo Colts > top ten (11th) (8pts)
2007 AHAC Brussels Arabian Trophy - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC Towerlands UK - 2yo Colts > top ten (6th) (12pts)
2007 AHAC Towerlands UK - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC Finnish National Championships - 2yo Colts > top ten (5th) (8pts)
2007 AHAC Finnish National Championships - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC (Class A) Everlast Purebred Arabian Classic Show - Classic Head Colts > top ten (11th) (2pts) 
2007 AHAC Elran Cup - 2yo Colts > unplaced
2007 AHAC Elran Cup - Classic Head Stallions > unplaced
2007 AHAC Merrist Wood - 2yo Colts > top ten (10th) (8pts)
2007 AHAC Merrist Wood - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC Moroccon National Championships - 2yo Colts > top ten (12th) (8pts)
2007 AHAC Moroccon National Championships - Classic Head Colts > top ten (9th) (8pts)
2007 AHAC (Class A) Kingsgate Arabian Show - 2yo Colts > top ten (8th) (2pts)
2007 AHAC (Class A) Bearly Inc. A/HA Show - 2yo Colts > top ten (3rd) (2pts)
2007 AHAC (Class A) Bearly Inc. A/HA Show - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC (Class A) Adiva's August Arabian Show - 2yo Colts > top ten (4th) (2pts)
2007 AHAC (Class A) Adiva's August Arabian Show - Classic Head Colts > top ten (7th) (2pts)
2007 AHAC Norwegian National Championships - 2yo Colts > top ten (3rd) (8pts)
2007 AHAC Norwegian National Championships - Classic Head Colts > unplaced
2007 AHAC European National Championships - 2yo Colts > Champion (12pts)
2007 AHAC European National Championships - Classic Head Colts > top ten (11th) (8pts)
2007 AHAC Dutch National Championships - 2yo Colts > top ten (6th) (8pts)
2007 AHAC Dutch National Championships - Classic Head Colts > top ten (8th) (8pts)
2007 AHAC Israeli Nationals - Colt Futurity > ResChampion (10pts) 
2007 AHAC Israeli Nationals - Classic Head Stallions > top ten (7th) (8pts) 
2007 AHAC (Class A) NA Al-Ashab Arabian Show - Colt Futurity > top ten (5th) (2pts)
2007 AHAC (Class A) NA Al-Ashab Arabian Show - Classic Head Stallions > top ten (6th) (2pts)
2007 AHAC (Class A) Dynamite November Halter Show - Colt Futurity > ResChampion (4pts)
2007 AHAC (Class A) Dynamite November Halter Show - Classic Head Stallions > top ten (6th) (2pts)
2007 AHAC Salon du Cheval - Colt Futurity > unplaced
2007 AHAC Salon du Cheval - Classic Head Stallions > unplaced
2007 AHAC (Class A) Akmal Arabians October Extravaganza - 2yo colts > top ten (8th) (2pts)
2007 AHAC (Class A) Akmal Arabians October Extravaganza - Classic Head Colts > top ten (9th) (2pts)
2007 AHAC Brazilian National Championships - Colt  Futurity > unplaced
2007 AHAC Brazilian National Championships - Classic Head Stallions > unplaced
2007 AHAC Sharjah - Colt Futurity > top ten (3rd) (8pts)
2007 AHAC Sharjah - Classic Head Stallions > top ten (7th) (8pts)
2008 AHAC (Class A) SAI's January Arabian Show III - Colt Futurity > top ten (5th) (2pts)
2008 AHAC Region 1 Championships - Colt Futurity > unplaced
2008 AHAC Canadian Nationals - Colt Futurity > top ten (7th) (8pts)
2008 AHAC (Class A) SAI's January Arabian Show IV - 4yo stallions > top ten (5th) (2pts)
2008 AHAC (Class A) SAI's January Arabian Show IV - Classic Head Jr. Stallions > top ten (7th) (2pts)
2008 AHAC (Class A) SAI's January Arabian Show V - 4yo stallions > top ten (7th) (2pts)
2008 AHAC (Class A) SAI's January Arabian Show V - Classic Head Jr. Stallions > top ten (12th) (2pts)
2008 AHAC (Class A) Winter Mix Arabian Show - 4yo stallions > top ten (3rd) (2pts)
2008 AHAC (Class A) Winter Mix Arabian Show - Classic Head Jr. Stallions > Champion (5pts)


 















Kuvien © Lasahr Arabians & Phoenix star stud


 

 

   
   
       

Copyrights
Kalahari al Rayad on virtuaalihevonen ! / This is a sim-game horse !

al Rayad stud 2008